torstai 23. lokakuuta 2014

Lunta tupaan

Heipähei!


Ei ole tullut vähään aikaan kirjoiteltua tänne blogiin, koska syysloma meni niin etten vaan yksinkertaisesti jaksanut. Oli nimittäin paljon kiireisempää tekemistä, kuten löhötä ja katsoa telkkaria ja selailla somea. Kävin mä treeneissäkin siinä välissä, mutta muuten syysloma oli aikamoista kotoilua, mikä on ihan mukavaa välillä. Ainiin, innostuin soittamaan pianoa! Kyllä taidot kuta kuinkuin on vielä tallessa vaikken ole tosi pitkään aikaan soittanut. :D

Elikkäs tultiin tänne Mölltaliin maanantai iltana ja tiistaina aloiteltiin suurpujottelulla. Laskimme aluksi muutamia vapareita ja harjoitteita, jonka jälkeen osa meni radalle mukaan lukien minä. Söimme ylhäällä lounaan ja tulimme hotellille. Aloin heti tekemään koulua,  en kerennyt kuitenkaan  kauaa tekemään kun lähdin laittamaan suksia. Suksihuoneelta lähdin suoraan lenkille ja lenkiltä takaisin laittamaan suksia. Mulla oli kaksi paria laitettavana ja niissä meni tunti ja toinenkin. Aivan rättiväsyneenä menin suihkun kautta lopulta syömään. Päivä oli niin sanotusti työn täyteinen. 

Eilen ei päästy mäkeen, koska tuuli sen verran paljon. Kävimme aamulla kävelemässä jonkin sortin vesiputouksilla. Siellä on ihan hienot näköalat! Sen jälkeen tuli tehtyä koulua melkein koko loppu päivä, tai ainakin siltä se tuntui. Sanakokeet meinaa painaa päälle, koska mulle otettiin mukaan enkun ja ruotsin sanakokeet, joita on about reilu 10... Onneksi opin suht nopeesti ja helposti sanat. Tällä leirillä on tullut jotenkin otettua itseään niskasta kiiinni koulun suhteen. Pitztalissa koulu kirjat taisi pysyä ihan hyvin siellä repussa...

Tänään Mölltalin yli pyyhälsi suurehko lumimyrsky, joten ei ollut menemistä mäkeen tänäänkään. Tekemistä löytyi tällekkin päivälle ja lähdimme seinäkiipeilemään ja hosuttiin myös vähän kuntosalilla. Sieltä osa porukasta lähti Spittaliin ja osa Obervellachiin syömään. Nyt ollaan vaan lepäilty ja luettu ruotsin sanakokeeseen Ronjan kanssa. 

Yritän ehtiä kirjoitella lisää täältä, mutta kattoo nyt vähän miten aikaa riittää!

maanantai 6. lokakuuta 2014

Viimeisiä viedään

Pidin tänään muista poiketen lepopäivän. Harmitti kyllä vähän jäädä hotellille kun ylhäällä oli tosi hyvä keli. Leiri on ollut sen verran pitkä ja raskas, että punteissa alko ihan tosissaan painamaan. En ole varmaan millään leirillä ollut näin väsynyt kuin nyt. Toisaalta asiaan saattaa vaikuttaa se, että ollaan niin korkealla. Eilen jaksoin laskea hikisesti kolme laskua radalla ja olin aaaaivan loppu. Joten oli siis järkevää olla menemättä tänään mäkeen ja saada huomenna hyviä laskuja jotenkin levänneenä.

Tänään olen siis vain levännyt ja lataillut akkuja huomista varten. Aamulla laitoin suurpuikkarit voiteisiin ja muut tavarat valmiiksi pakkausta varten. Kävin kuitenkin pelaamassa vähän fudista etten ihan jämähtäisi. Illalla pakataan vielä osa tavaroista valmiiksi kärryihin huomista varten.

Leiri on muuten mennyt näin omasta mielestä ihan kivasti. Suurpuikka kulkee suht hyvin. Super-geetä lasketeltiin toissa päivänä ja sekin meni aivan ok. Rinteeseen on tullut totuteltua, eikä se tunnu niin ylitsepääsemättömän vaikealta. Säät ovat suosineet meitä muutamaa päivää lukuunottamatta. Pinta on ollut tosi hyvä, ei liian jäinen eikä liian pehmeä. Porukka on ollut vähän eri mitä yleensä, suurimmaksi osaksi vain rukalaisia, mutta hekin ovat tulleet nyt vähän tutummaksi. Tahkolta meitä täällä on edustamassa vain kolme, loput ovat Mölltalissa.

Huomenna lähdetään rinnetreenin jälkeen matkustamaan kohti kotia.